Olen ahdistunut. En tiedä ollenkaan, että mitä tehdä ja mitä ajatella? Olen tavannut ensi kertaa elämässäni ihmisen, josta pidin (ja tietysti pidän edelleen) heti ensi tapaamisestamme lähtien. Sanoisi, että meillä kahdella synkkasi samantien. Meitä yhdistää samat intrestit, sama luonne.. Tietysti on eroavaisuuksia, mutta tämän on jotain aivan uutta. Tämä on mieleenpainuvaa. Niin mieleenpainuvaa, että vaikka en ole häntä vielä monta kertaa nähnyt, voisin melkein sanoa ikävöiväni häntä, kun hän ei ole nyt tässä vieressäni istumassa, hymyilemässä ja katselemassa minua. "You make me feel so alive." Niin hän tekeekin.

Nyt vain pohdin mielessäni koko ajan, että kuinka hän onkin ehkä jo löytänyt toisen itselleen.. Toivon tietysti, että näin ei ole, koska vaikka en ole häntä vielä pitkään tuntenut, hän merkitsee silti minulle jollain tasolla paljon. Koska kuten jo sanoin, tämä on jotain aivan uutta elämässäni. Koskaan en ole tavannut vastakkaisessa sukupuolessa näin paljon yhtäläisyyksiä, kuin itsellänikin. Tiedän, että tämä kuulostaa ehkäpä pakkomielteisen sairaalta, mutta asia on vain on näin. Koko ajan kuitenkin ajattelen, että hän on tavannut jonkin uuden ja ihanan ja katoaa yhtä nopeasti, kuin ilmestyikin. En haluaisi ajatella näin, mutta silti ruoskin itseäni näillä mielikuvilla koko ajan. Ilmeisesti minussa on kuin onkin masokistin vikaa sittenkin.. *naurahtaa*