Olen ahdistunut. En tiedä ollenkaan, että mitä tehdä ja mitä ajatella? Olen tavannut ensi kertaa elämässäni ihmisen, josta pidin (ja tietysti pidän edelleen) heti ensi tapaamisestamme lähtien. Sanoisi, että meillä kahdella synkkasi samantien. Meitä yhdistää samat intrestit, sama luonne.. Tietysti on eroavaisuuksia, mutta tämän on jotain aivan uutta. Tämä on mieleenpainuvaa. Niin mieleenpainuvaa, että vaikka en ole häntä vielä monta kertaa nähnyt, voisin melkein sanoa ikävöiväni häntä, kun hän ei ole nyt tässä vieressäni istumassa, hymyilemässä ja katselemassa minua. "You make me feel so alive." Niin hän tekeekin.

Nyt vain pohdin mielessäni koko ajan, että kuinka hän onkin ehkä jo löytänyt toisen itselleen.. Toivon tietysti, että näin ei ole, koska vaikka en ole häntä vielä pitkään tuntenut, hän merkitsee silti minulle jollain tasolla paljon. Koska kuten jo sanoin, tämä on jotain aivan uutta elämässäni. Koskaan en ole tavannut vastakkaisessa sukupuolessa näin paljon yhtäläisyyksiä, kuin itsellänikin. Tiedän, että tämä kuulostaa ehkäpä pakkomielteisen sairaalta, mutta asia on vain on näin. Koko ajan kuitenkin ajattelen, että hän on tavannut jonkin uuden ja ihanan ja katoaa yhtä nopeasti, kuin ilmestyikin. En haluaisi ajatella näin, mutta silti ruoskin itseäni näillä mielikuvilla koko ajan. Ilmeisesti minussa on kuin onkin masokistin vikaa sittenkin.. *naurahtaa*

Mä en yksinkertaisesti käsitä, ett miks kaikissa seurustelusuhteissa menee "oma kulta" edelle? Jopa "murusen" mielipiteet on paljon tärkeämmät kuin omat? Otteita ystävien suusta:

"Mä en voi nyt viel nähdä, kun mennää "Heikin"(nimet muutettu) kanssa katsomaan mun pukuun kangasta. Jos se ei näytä sen mielest hyvält niin mun pitää valita uus kangas."

"En mä tiedä voinko tulla ulos, kun ollaa "Mikon" kanssa ajateltu olla tää ilta kotona ja se ei oikeen muutenkaa tykkää jos meen ulos kavereiden kans."

"Me ollaan ajateltu "Jussin" kanssa hankkia koira. Tai "Jussihan" sen koiran lähinnä haluaa, mutta kyllä mäkin alan kallistua siihen päin, että se ihan kiva olisi."

"Istuskelen tässä sohvalla, kun "Kalle" katsoo telkkarista formuloita. Ei ole mitään tekemistä."(Heitin tässä välissä ystävälleni, että menisi hyppimään telkkarin eteen, jotta "Kalle" huomioisi hänet) "No en mä nyt viitti, kun sitten se suuttuu kauheesti."

"En mä nyt oikein voi tulla kahville. Oon "Minnan" kanssa sen luona ja se ei oikeen tykkää jos nään muita tyttöjä, vaik se tietääki ett oisin niiden kanssa vaan pelkkä kaveri. En haluu nyt riskeerata mitään, sori."

Tässä koottuja kommentteja, jotka on saanut mut aikamoisen hämmästyksen valtaan. Mihin jäi ne mielipiteet, jolloin väitettiin että "Joo mä en ikinä anna kenenkää miehen/naisen pompottaa mua..." jne? Muuttuuko kaikki ihan oikeesti eri ihmisiks aloitettuaan suhteen? Itselläni on periaate ja se on, että kaikki on samalla linjalla. Poikakaveri ja ystävät. Kukaan ei ole toisen edellä, eikä kukaan toisen takana. Näin on aina ollut. Ellei sitten ole niinkin, että ystävätkin menevät kaiken edelle. Ainakin ne menevät perheen edelle. Joidenkin mielestä tää saattaa vaikuttaa aivan oudolta, mutta mulle se ei ole outoa. Muutamalla ystävälläni on sama periaate, kuin itselläni ja heistä olen myös huomannut sen, että he pysyvät järkkymättä siinä periaatteessa.

Tästä päästään taas siihen, että monet unohtavat ystävänsä, kun aloittavat seurustelun. Vaikka he kivenkovaan väittäisivät, että "Joo mä en koskaan unoha mun kavereit, vaik seurustelisinki." Mutta niin vain käy. Sitten muuttuu myös näiden ihmisten persoonaki erilaiseksi. Uusi kumppani haluaa muokata ko. henkilön itsensä mieleiseksi. Okei. Näin ei aina käy, ei tietenkään, mutta on tämäkin nähty. Menee niin hermot tälläiseen. Itse olen myös pysynyt periaatteissani kun seurustelen ja yleensä se on myös ymmärretty, joskus taas ei. Kysynpä siis vain, että: Miksi kaverit unohtuvat, kun seurustellaan? Itse en sitä tee, enkä tule tekemäänkään.

Mieliala: Ärsyyntynyt.

 

Tykästyin tuossa puolisen vuotta sitten yhteen mahtavaan kotimaiseen bändiin. Bändi ei ollut päässyt kunnolla julkisuuteen, mutta oli kuitenkin ansainnut jo faneja kiitettävänlaisesti. Musiikki oli loistavaa ja keikoilla meininki rockasi. :>

Bändi alkoi saada suurempaa suosiota, enemmän keikkoja ja julkaisi sitten levynkin. Nyt tuolta levyltä soitetaan vain sitä yhtä ja samaa biisiä (joka on julkaistu pitkän aikaa sitten demona) NRJ:llä (kyllä, boikotoin tuota kanavaa -.-) yms. Siis tietenkin on hyvä, että bändi on pitkän urakan jälkeen päässyt suosioon, mutta alkaa ottaa toden totta päähän, jos hyvästä bändistä tulee samaa kastia oleva "ihkuteinirock"-bändi, joka soittaa samanlaista massamusiikkia, kuin kymmenen muuta bändiä vieressä.  -.- Näitä on tarpeeksi maailma pullollaan. Toivon totisesti, ettei näin tule käymään, koska loppujen lopuksi tämänkin bändin levy päätyy sitten alekoriin jollakin huoltsikalla, jotta muut "uudemmat" bändit pääsevät estradille näyttämään kas-niin-uusia-sanoituksiaan.

"Ensin sitä ollaan ravintoketjun huipulla, sitten joudutaankin ravintoketjun pohjalle." Indeed.

 

QUITMO.

huah. ei vaan inspaa yhtään noitten tavaroitten pakkaaminen. :''< muutto ois tossa keskiviikkona ja aattelin ny käydä laatikot ja kirjahyllyn ym. läpi. mutta ei nyt vaan millään onnaa. u__________u koko aja sitä keksii jotai muuta tekemistä. esim. nyt tää koneella jumittaminen. :'''/ tai lukeminen tai joku muu.

ei mutta. olispa jo syksy. :> inhoon kyllä sitä kaamosaikaa ja muuta mutta se on vaan niin kiva iltaisin istua ikkunalaudalla ja juoda kuumaa teetä ja tuijotella ulos pimeään. <3_________________<3 mmh. ihanaa.

muttamutta. pakko sitä olisi nyt kyllä jatkaa noitten tavaroiden parissa. ._______. saisi nyt edes jotakin aikaiseksi.

Eipä ole tultua pitkään aikaan avauduttua. Kaikenlaisia pohdintoja tullut tässä välissä mieleen, joten kerronpa niistä viimeisimmän.
Treffit. Tuo käsite on kuollut jo luultavasti sukupuuttoon. Tai siis. Kuka käy enää treffeillä, käykö treffeillä enää kukaan? Ainakin nuorison keskuudessa kukaan ei enää edes tiedä mitä tuo sana tarkottaa. Ainakin näin oletan.  Nykyään tuo koko termi on syrjäytetty suoremman toiminnan takia.
Esimerkiksi: Perjantai-ilta ja kotibileet. Hidas biisi alkaa soimaan ja alkoholin rohkaisemana henkilö pyytää sitä tiettyä söpöliiniä tanssimaan. Pian löydämmekin tämän parin huojumassa keskellä olohuoneen lattiaa raivatussa tilassa, jota tässä tapauksessa tanssilattiaksi voisi kutsua. Pari on syventynyt toisiinsa, eivätkä ajattele muuta maailmaa tai tässä tapauksessa ainakaan muita paikalla olijoita. Biisi loppuu ja pari siirtyy hieman syrjempään muista. Ilta sujuu mukavasti ja kun on aika lähteä kuuluu toisen huulilta "Alatko olee?" ja tottakai kysymykseen vastataan myöntävästi. Sitten alkaakin korkeintaan parin kuukauden "teinisuhde" joka kaatuu luultavasti siihen, kun toverista paljastuu jotain ikävää. Tiedän olevani kyyninen, mutta trust me, tämä on nähty.
En nyt kuitenkaa ala paasata miten romanttista olisi treffit, mutta treffeillä ainakin voisi rauhassa tutustua tyyppiin ilman, että myöhemmin voisi paljastua jotain ikävää. Tai siis eihän treffeillä tarvitse nyt heti kaikkea läpi käydä, mutta ainakin saisi jonkimoisen yleiskuvan henkilössä. Luurangot kaapissa jäisi sitten luultavasti myöhempään vaiheeseen.
Eli kuten jo totesin, itse arvostan todellakin ja miespuolisen henkilön pisteet nousee roimasti, jos hän pyytäisi treffeille. Koska inhoan, inhoan noita kovanonnen teinipoikia, jotka luulevat olevansa jotain saadessaan myöntävän vastauksen "Alaks olee?"-tölväisyyn, koska heiltä ei ilmeisesti likene enää tarpeeksi mielikuvitusta viedäkseen tyttöä treffeille. Kaikki energia on käytetty voi-siihen-kamalaan jännittämiseen kävellä sen tietyn henkilön luokse päästämään irti nuo jo kliseeksi muodostuneet sanat. Treffeille vieminen veisi huomattavasti vähemmän energiaa ja tekisi varmasti vaikutuksen. Ja ei varmasti olisi niin noloa, jos niistä kieltäydyttäisiin sen sijaan kuin yhdessäolemisesta, joka on kuitenkin jo hieman vakavampi juttu. Miettikääpä sitä.